muuri

Esteitä vaurauden luomisen tiellä

Olen hieman hämmentyneenä seurannut edellisen kirjoitukseni Mahdoton toteutuu parhaillaan aiheuttamia reaktioita. Olen saanut siitä valtavasti myönteistä, kiitollista ja kannustavaa palautetta, mutta myös joitakin ikäviä kommentteja. Jäin asiaa miettimään erityisesti kommentoijien kannalta.

Raha ja erityisesti toisen menestyminen herättää monissa ihmisissä edelleen hankalia tunteita. Ikäänkuin toisen menestys olisi heiltä itseltään pois, mikä ei voisi olla kauempana totuudesta. Päinvastoin. Toisen menestys tarjoaa meille jokaiselle mahdollisuuden yhtyä hänen menestyksen energiaansa iloitsemalla siitä ja vetää näin myös itse menestystä puoleemme. Maailmankaikkeus on rajaton ja me voimme vetää rajattomasti vaurautta puoleemme. Siitä riittää ihan meille kaikille eikä meidän menestyksemme vie keneltäkään muulta mitään pois.

Kateus

Tulee väistämättä mieleen sanonnat “Kateus vie kalatkin vedestä” ja “Kel onni on, se onnen kätkeköön”. Kateuden ilmapiirissä kannattaakin kätkeä onnensa, koska kateuden energia tahrii sen helposti. Erityisesti näin käy siinä tapauksessa, jos ei osaa suojata itseään ja omaa energiaansa. Oma energiansa on hyvä suojata kielteisiltä ja ei-toivotuilta energioilta ja myös puhdistaa se säännöllisesti. Saatamme tiedostamattamme napata ei-toivottuja energioita ympäriltämme tai toisilta ihmisiltä, joten ne on hyvä poistaa päivittäin. Jos sinusta tuntuu, että tarvitset apua näissä asioissa, esimerkiksi Valossa Henkisen kasvun koulutuspaikka Tampereella tarjoaa erinomaista koulutusta oman energian suojaamiseen ja puhdistamiseen. Voin suositella tätä lämpimästi, koska olen itse käynyt vastaavan koulutuksen ja kokenut sen korvaamattoman arvokkaaksi elämässäni.

Toivon, että ihmiskunnan tietoisuus kohoaisi jo pian sellaiselle tasolle, ettei kenenkään tarvitsisi enää kätkeä onneaan toisten kateudelta, vaan että kaikki ihmiset voisivat vilpittömästi yhtyä toistensa onneen ja menestykseen. Olemmehan kaikki yhtä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

stones 1808222 340

Sitä saat mitä annat

Vedät aina puoleesi samanlaista energiaa kuin mitä itse lähetät muille tai ympäristöösi. Se energia, mitä toiselle annat, tulee sinulle takaisin moninkertaisena. Aina. Ja energiaahan on kaikki: tavarat, teot, sanat, ajatukset ja tunteet – siis ihan kaikki. Se, miten reagoit toisen ihmisen hyvään onneen, menestykseen, vaurastumiseen jne. vaikka vain mielessäsi, vaikuttaa teihin molempiin, mutta kaikkein eniten se vaikuttaa sinuun itseesi. Tämä on henkinen laki, joka on voimassa aina ja jota ei voi rikkoa. Maallinen oikeuslaitos ei tätä lakia valvo, mutta maailmankaikkeus on lahjomaton ja oikeudenmukainen tuomari, jolta et pysty pimittämään yhtään mitään.

Jokainen hetki on uusi

Voit joka hetki valita uudelleen oman suhtautumisesi asioihin. Jos huomaat, että suhtautumisessasi on korjattavaa, niin sitten vain korjaushommiin. Muutos tulee näkymään hyvinkin nopeasti. Maailmankaikkeus on siitä lempeä, että se ei muistele menneitä. Voit joka hetki luoda oman elämäsi uudelleen.

Muita tekijöitä, jotka estävät tietoista luomista eli manifestointia onnistumasta

  1. Puutteeseen keskittyminen ja valittaminen. Se, mihin kiinnität huomiosi, lisääntyy elämässäsi. Eli tästä siis seuraa lisää puutetta ja aiheita valittaa.
  2. Varastaminen. Tämä on ehkä vähän yllättävä, mutta kuitenkin tärkeä aihe ottaa tässä yhteydessä esille. Haluan valottaa asiaa siitä näkökulmasta, että varastamisessa asian suuruudella ei ole merkitystä. Henkisestä näkökulmasta ei ole eroa sillä, otatko ilman lupaa toisen kynän vai hänen autonsa. Sama koskee myös yrityksiä. Oletko koskaan ottanut töistä luvatta mukaasi jotain, vaikka vain ihan pientä, pitäen sitä oikeutettuna?
  3. Toisen ihmisen tai hänen luomustensa matkiminen tai kopioiminen. Erityisesti siinä tapauksessa, että aiot hyötyä siitä luvatta, jolloin tämän voi luokitella myös varastamiseksi. Matkimalla muita et käytä omaa energiaasi. Me olemme kaikki erilaisia ja meidän on tarkoitus tuoda nimenomaan oma erilaisuutemme hyödyttämään meitä kaikkia. Anna siis oman yksilöllisyytesi loistaa! Tee asioita omalla – ehkä omalaatuisellakin – tavallasi. Joku voi inspiroitua siitä ja löytää sitä kautta jotain arvokasta elämäänsä. Hänen koko elämänsä suunta voi muuttua. Ja silloin sinun myönteinen vaikutuksesi toisen ihmisen elämään palaa sinulle takaisin moninkertaisena. Mikä ihana positiivinen kierre!
  4. Täydellisyyden tavoittelu. On hyvä pyrkiä tekemään asiat hyvin, mutta täydellisyyttä tavoitellessa voi käydä niin, että koko asia jää toteutumatta, koska oikeassa elämässä mikään ei koskaan ole täydellistä. Kannattaa vaan ryhtyä tekemään ja parannella tekelettään tarpeen tullen matkan varrella.
  5. Motiivi. Mikä on taustalla vaikuttava motiivisi? Tavoitteletko yhteistä hyvää vai ajatko omaa etuasi muiden kustannuksella? Jos tarkoituksesi on jollain tavalla vahingoittaa muita (esim. kosto “Tästä saat, mitäs kohtelit minua huonosti!”), maailmankaikkeus ei tue tavoitteitasi.
  6. Lopputulokseen kiinnittyminen. Tämä on tärkeä. Kun tietoisesti luot elämääsi jotakin, päästä irti lopputuloksesta. Usko ja luota. Kun olet oman osasi luomisprosessissa tehnyt, anna asioiden tapahtua luonnollisesti. Hyväksy, että luomasi asia joko tulee sinulle tai sitten ei tule. Ja että se voi tulla myös jossain muussa muodossa ja eri aikaan kuin suunnittelit. Muista kuitenkin olla hereillä ja lukea merkkejä siitä, mitä sinun itsesi tulee tehdä asian toteutumisen eteen.

Näissä saa oikeasti olla tosi tarkkana. Jäin itsekin kiinni monesta mainitsemastani aiheesta tätä kirjoittaessani. Päällisin puolin vaikuttaa ihan päivänselviltä asioilta, mutta arkipäivän tositilanteissa voikin olla, että löydämme itsemme keikkumasta juuri siitä rajalta. Hyvällä ja pahalla on joskus hiuksenhieno ero.

water 4017110 1280

Valossa Henkinen koulutus

Valossa Henkinen koulutus Facebookissa


Luo rahaa! -verkkovalmennus (manifestointikoulutus) on saatavillasi verkkokaupassani. Ilmoittaudu mukaan!

Haluatko saada ilmaisia neuvoja onnelliseen ja yltäkylläiseen elämään?

Voit liittyä postituslistalleni kirjoittamalla sähköpostiosoitteesi alla olevaan lomakkeeseen. Saat lahjaksi suositun “Itsensä rakastaminen” -meditaation (arvo 12€).

Uutiskirje, etusivu

Samankaltaiset artikkelit

  • Elämän aaltoliikkeestä ja polariteeteistä

    Kaikki maailmassa on kaksinapaista ja aaltoilevaa ja sellaisenaan osa täydellistä ykseyttä. Yhtään ääripäätä ei ole olemassa ilman sen vastinetta. Onni ja onnettomuus, ilo ja suru, ahkeruus ja laiskuus, yö ja päivä, mies ja nainen, syntymä ja kuolema, valo ja pimeys. Yksittäisen ihmisen elämä aaltoilee eri asioiden ääripäiden tehden välillä isompaa hyökyaaltoilua, välillä pienempää laineilua. Kenenkään…

  • Antaudu Elämälle

    Moni elämääni sivusta seurannut saattaisi sanoa, että minulla on ollut vaikea elämä. Näin varmasti onkin, jos huomioi pelkästään ulkoiset merkit ja elämän tapahtumat. Viiden lapsen yksinhuoltajuus, useat eroon päättyneet parisuhteet, ammatillinen etsintä, jatkuva muuttaminen (jopa maasta toiseen) yms. luovat monelle mielikuvaa vastoinkäymisistä. Se, miten itse oman elämänsä kokee, on kuitenkin hyvin henkilökohtaista ja se, mikä…

  • Nainen luojana

    Naisen keho luo elämää maapallolle. Uusi ihminen kasvaa ja kehittyy naisen kohdussa ennen syntymäänsä. Naisellinen luominen ei rajoitu ainoastaan fyysisen elämän luomiseen. Nainen on äärettömän voimakas luoja muillakin tasoilla. Luovuus lävistää naiseuden koko olemuksen. Kohtu luovuuden keskuksena Kohtu on naisen luovuuden keskus. Siellä saa alkunsa niin uusi ihminen kuin kaikki muukin mitä luomme. Toinen chakramme…

  • Manifestoinnista eli oman elämän luomisesta

    Asioiden luominen on ollut jo pidempään työn alla omassa elämässäni. On se ollut ennenkin, mutta väliin tuli muutaman vuoden luova tauko. Nyt reilun vuoden ajan olen taas aktiivisesti keskittynyt siihen mitä minä oikein haluan elämääni ja miten saan sen toteutumaan. Tulokset ovat huimia. Olen onnistunut vetämään puoleeni elämäni miehen, jonka kanssa olemme nyt kihloissa. Pari…

  • Rajoittavien uskomusten villi viidakko

    Aloitin kolme viikkoa sitten koulutuksen, jonka myötä olen tehnyt syvän syöksysukelluksen alitajuisten uskomusteni maailmaan. Olen kyllä ollut jo parikin vuosikymmentä tietoinen alitajunnan ja uskomusten valtavasta vaikutuksesta elämäämme ja tehnyt töitä niiden parissa itseäni työstäen. Ja päässyt eteenpäin. Koulutuksessa minulle kuitenkin valkeni kuinka suuri ja syvä tiedostamattomien uskomusten valtameri tietoisuuteni pinnan alla edelleen velloo ja miten…

  • Itsensä rakastamisesta

    Kaikki rakkaus tulee aina omasta sydämestäsi; sinusta itsestäsi, joka on osa Suurta kaikkeutta, Korkeinta voimaa, Universumia, Luojaa tai miksi ikinä haluatkaan sitä kutsua. Muut ovat ainoastaan peilejä omalle rakkaudellesi itseäsi kohtaan. Rakasta itseäsi, niin muutkin voivat sinua rakastaa. Silloin myös todellinen rakkautesi voi löytää luoksesi. Et voi saada mitään mitä sinulla ei ole jo nyt….